Monet aloittelevat sijoittajat pohtivat kryptovaluuttojen ostoa. Kryptovaluutoissa houkuttelevat etenkin niiden suuret ansaintamahdollisuudet ja vallankumouksellinen teknologia. Monilla kryptovaluuttoihin sijoittaneilla ei ole lainkaan kokemusta myöskään perinteisistä sijoituskohteista. Tähän artikkeliin on listattu aloittelevien kryptosijoittajien kuusi yleisintä virhettä.
Sisällysluettelo
Virhe 1: Päätöksiä tehdään muiden vinkkien pohjalta
Kryptomaailman ehdottomasti tärkein sääntö on tehdä omat tutkimuksesi ja johtopäätöksesi. Mikäli joku alan ”guru” kehuu esimerkiksi YouTubessa jotain kryptovaluuttaa, niin kyseistä kryptovaluuttaa ei missään nimessä kannata ostaa ainoastaan tämän perusteella.
Valitettavan monet aloittelevat sijoittajat tekevät sijoituspäätöksensä muiden mielipiteiden ja sosiaalisen median postausten perusteella. Usein tämänkaltainen toiminta johtaa kuitenkin valitettavasti taloudellisiin tappioihin. Pahimmassa tapauksessa on myös mahdollista menettää kaikki kyseiseen kryptovaluuttaan sijoittamansa rahat.
Toisten ihmisten mielipiteitä kannattaa kuitenkin hyödyntää. Mikäli kuulee paljon kehuja jostain kryptovaluutasta, niin kannattaa ehdottomasti ryhtyä tutkimaan sitä lisää. Toisen mielipide ei kuitenkaan saa olla ostosignaali. Mikäli kiinnostut muiden puheiden myötä jostain kryptovaluutasta, niin ryhdy itse perehtymään siihen.
Mikäli sitten päädyt omissa tutkimuksissasi siihen, että kyseinen kryptovaluutta voisi olla hyvä sijoituskohde, niin kannattaa ryhtyä tarkkailemaan hyvää ostopaikkaa. Mikäli kurssit ovat korkealla tasolla, niin hyvänkin kryptovaluutan arvo voi korjausliikkeen seurauksena laskea. Lupaaville kryptovaluutoille tulee aina ajan kanssa hyviä ostopaikkoja.
Virhe 2: Myynti paniikissa
Kryptovaluuttoihin sijoittaneen ei kannata hetkahtaa kurssilaskuista. Kryptovaluutat ovat äärimmäisen volatiliteetin omaava sijoitusluokka, ja suuret nousut ja laskut kuuluvat asiaan. Aloittelevan kryptosijoittajan on mahdollista välttää paniikkimyyntejä usealla eri tavalla. Ensinnäkin kryptovaluuttoihin kannattaa aina sijoittaa vain sen verran rahaa, mitä on valmis menettämään.
Lisäksi aloittelevan kryptosijoittajan kannattaa hankkia hyvät perustiedot kryptovaluutoista ja selvittää, minkälaisesta markkinasta on kysymys. Kryptovaluuttojen hankintapäätös kannattaa myös aina tehdä jo artikkelissakin mainittujen omien tutkimusten perusteella. Mikäli olet perillä sijoittamastasi kryptovaluutasta, tiedät sen olevan hyvä sijoitus ja olet ostanut sitä hyvällä hetkellä, niin laskujen ei pitäisi saada kättä niin helposti myyntinappulalle.

Monet aloittelevat eivät useinkaan tiedä omaa riskinsietokykyään. Usein oma riskinsietokyky yliarvioidaan huomattavasti suuremmaksi kuin mitä se todellisuudessa on. Vedonlyönti- ja pokeritaustan omaavat ihmiset ovatkin kryptovaluuttasijoittamisen alkumetreillä huomattavasti muita aloittelijoita paremmissa asemissa.
Virhe 3: Ei strategiaa myyntiin
Vaikka sitä ei heti ensi-istumalta ajattelisi, niin myös nousevissa kursseissa piilee vaara. Harvat aloittelevat sijoittajat ovat laatineet selvää strategiaa kurssinousujen varalle. Kurssien noustessa kovaa vauhtia ylöspäin saattaa suurin virhe olla se, että ahnehtii aivan liikaa, eikä suurempien voittojen toivossa halua realisoida omistuksiaan. Jokaisen kryptosijoittajan kannattaakin tehdä suunnitelma myös kurssinousujen varalle.
Jokaisen sijoittajan onkin hyvä pohtia, mikä olisi juuri parhaiten omiin tarpeisiin soveltuva strategia. Kannattaa pohtia, mikä on se hinta, jolloin aloittaa omien omistustensa myymisen. Myykö kerralla kaiken vai keventääkö omistuksiaan pienissä erissä?
Monet kryptosijoittajat käyttävät strategiaa, jossa myyvät ennalta määrätyn osuuden omistamaansa kryptovaluuttaa tämän saavuttaessa tietyn tavoitetason. Myynnistä saadut tuotot he siirtävät toisiin kryptovaluuttoihin, joiden kasvupotentiaali ei ole vielä samalla tavalla realisoitunut. Oma lukunsa ovat tietysti ikihodlaajat, jotka eivät välitä kurssiliikkeistä, vaan pitävät omistuksensa visusti säilössä omissa lompakoissaan vuodesta toiseen.
Strategiasta riippumatta kannattaa ehdottomasti välttää olemasta ahne. Mikäli kurssit ovat nousseet tasolle, jonka olet asettanut tavoitteeksesi, niin kevennä rohkeasti omistuksiasi. Älä tavoittele kuuta taivaalta, vaan muista, että yleensä se mikä menee ylös, tulee myös alas.
Virhe 4: Halpojen kryptovaluuttojen illuusio
Etenkin aloittelevien sijoittajien on usein helpompi uskoa kurssinousuun, mikäli ostettavan kohteen hinta on alhainen. Esimerkiksi monet uskovat XRP-tokenin kaksinkertaistuvan helpommin kuin Bitcoinin, sillä sen hinta on joitain kymmeniä senttejä, kun taas Bitcoinin hinta liikkuu useissa tuhansissa. Kryptovaluuttamaailmasta on mahdollista löytää lukuisia kryptovaluuttoja, joiden hinnat liikkuvat senteissä, tai jopa sentin kymmenyksissä.
Kryptovaluuttojen hinta saattaa näyttää halvalta siitä syystä, että niitä on laskettu kiertoon aivan hävytön määrä. Esimerkiksi XRP-tokenia on kierrossa yli 2400-kertaisesti Bitcoiniin verrattuna. Voidaankin rehellisesti sanoa, että vaikka kuinka uskoisi kyseiseen tokeniin, on hyvä ymmärtää, että se ei ikinä tule saavuttamaan Bitcoinin hintoja.
Kryptovaluuttojen halpa hinta selittyykin usein juuri sillä, että niitä on vain yksinkertaisesti todella paljon kierrossa. Kannattaakin katsoa kurssin lisäksi myös kryptovaluutan markkina-arvoa (englanniksi market cap). Markkina-arvolla tarkasteltuna esimerkiksi XRP ei olekaan niin edullinen kryptovaluutta kuin mitä sen kohtuullisen alhainen kurssi antaa ymmärtää.
Edullisten kryptovaluuttojen kurssiliikkeet ovat myös huomattavasti Bitcoinia rajumpia. Aloittelevien kryptosijoittajien kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että erityisesti halvempien kryptovaluuttojen kurssit liikkuvat erittäin voimakkaasti molempiin suuntiin.
Yleisesti ottaen jokaisen aloittelevan kryptosijoittajan kannattaa muistaa, että kryptovaluuttojen maailmassa kurssihinnasta ei ole mahdollista päätellä, onko kyseinen kryptovaluutta halpa vai kallis. Yleensä poikkeuksellisen halpa hinta selittyy kyseisen kryptovaluutan suurella määrällä.
Halpa hinta ei siis tarkoita automaattisesti suurta nousupotentiaalia. Edullisemmatkin kryptovaluutat voivat todellisuudessa omata erittäin korkean markkina-arvon, jolloin niiden edullinen hinta saattaa antaa vääriä signaaleja suuresta nousupotentiaalista.
Virhe 5: Tunteiden sekoittuminen sijoittamiseen
Kryptovaluuttamaailma on täynnä erilaisia uskomuksia, mielipiteitä ja yhteisöjä. Monet kryptovaluuttayhteisöt pitävät suosikkikryptovaluuttaansa lähes uskontona. Usein nämä toisistaan poikkeavat mielipiteet ja erilaisen uskomuksen omaavat yhteisöt ajautuvat myös törmäyskurssille.
Yksi kryptomaailman tunnetuimmista taisteluista on ollut Bitcoin Cashin ja Bitcoin SV:n välinen taistelu, joka tunnetaan myös nimellä Hash War. Tällöin molemmat leirit pyrkivät saamaan itselleen mahdollisimman paljon louhintakapasiteettia sen taloudellisista vaikutuksista välittämättä. Kryptomaailma onkin täynnä erittäin fanaattisia yhteisöjä, jotka kinastelevat jatkuvasti eri kryptovaluuttojen paremmuudesta.
Mikäli kryptosijoittamisessa päätökset alkavat olla enemmän tunnepohjaisia kuin järkipohjaisia, niin päätyy todennäköisesti tekemään äärimmäisen huonoja sijoituspäätöksiä. Monet aloittelevat kryptosijoittajat sijoittavat helposti varojaan kohteisiin, jotka vastaavat omaa ideologiaa tai uskomusta.
Jokaisen on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että liian tunteellinen suhtautuminen kryptovaluuttoihin ja sijoitustoimintaan ei yleensä ole hyvä pohja tuottoisalle sijoitustoiminnalle.
Virhe 6: Ei seuraa uutisia
Kryptomarkkinoilla sattuu ja tapahtuu jatkuvalla syötöllä. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaankin pitää, että yksi viikko kryptomarkkinoilla vastaa koko vuotta osakemarkkinoilla. Kryptovaluutta-ala muuttuu jatkuvasti, ja sijoitus, joka oli eilen erinomainen ei ole sitä enää välttämättä huomenna.

Kryptovaluuttojen asema ja tulevaisuudennäkymät voivat muuttua markkinoilla nopeastikin. Kurssia voimakkaasti heiluttavat uutiset voivat tulla jopa täysin yllättäen. Mikäli kryptovaluutan arvo nousee esimerkiksi jonkin yhteistyösopimuksen tai muun positiivisen uutisen vuoksi rajusti, niin käsillä voi olla hyvä tilaisuus realisoida omia omistuksiaan.
Vaihtoehtoisesti jokin negatiivinen uutinen saattaa vaikuttaa kyseisen kryptovaluutan tulevaisuuden näkymiin hyvinkin radikaalisti. Lähtökohtaisesti jokaisen kryotosijoittajan kannattaakin seurata aktiivisesti koko kryptovaluuttamaailmaa, sekä omia omistuksia koskevia uutisia. Mikäli pidät itseäsi pitkiä aikoja uutispimennossa, niin juna saattaa niin sanotusti olla jo mennyt.
Yhteenveto
Kryptosijoittaminen eroaa monin tavoin perinteisistä sijoitusmuodoista. Jokaisen kryptosijoittajan kannattaakin parhaansa mukaan pyrkiä välttämään artikkelissa esiteltyjä virheitä. Kryptovaluutat voivat parhaassa tapauksessa olla elämäsi paras sijoitus, tai vaihtoehtoisesti voit hävitä kaikki niihin sijoittamasi rahat. Sinä pystyt vaikuttamaan omilla valinnoillasi ja toimillasi siihen, mikä on lopputulos.
Kryptosijoittajana menestyminen edellyttää aitoa kiinnostusta alaa kohtaan. Kryptosijoittaminen on jatkuvaa uuden opettelua ja itsensä kehittämistä. Helppoa rahaa ei ole olemassakaan. Jos teet huolellista taustatyötä, luotat itseesi ja noudatat laatimaasi strategiaa, niin pääset todennäköisesti jo pitkälle.
Kuva: Gerd Altmann from Pixabay, Miloslav Hamřík from Pixabay, Free-Photos from Pixabay, Jan Vašek from Pixabay